Miksi ranskalaisia retkiruokia? Kanerva Kilpelä kertoo koko jännittävän tapahtumaketjun, jonka ansiosta ranskalaiset herkkuateriat ovat nyt suomalaistenkin retkeilijöiden ulottuvilla.
Nyt pitää suunnata katse kauas menneisyyteen ja palata aina syksyyn 1976. Asuimme perheeni kanssa Helsingin Punavuoressa ja oli tullut aika pohtia pikku-Kanervan koulun aloittamista seuraavana vuonna.
Lähikoulu kotoamme katsoen oli tuolloin Laivurinkadulla sijainnut Helsingin ranskalais-suomalainen koulu. Niinpä isäni soitti koulun rehtorille, kirkkaana ajatuksenaan, että tytär aloittaa koulunsa siellä. Rehtori kuunteli isäni asian ja totesi kylmästi: "Todennäköisyys sille, että tyttärenne pääsee tähän kouluun, on sama kuin että Helsingistä tulisi joukkomuutto Rovaniemelle, kiitos ja näkemiin!" Eivätpä auenneet ovet ranskalaiseen kulttuuriin lappilaisisän tyttärelle sillä kertaa!
Seuraavana vuonna tapahtui kuitenkin seikka, joka muutti pikku-Kanervan opintien suunnan: 1977 Helsingissä siirryttiin peruskoulujärjestelmään, ja siihen saakka yksityiskouluna ollut Helsingin ranskalais-suomalainen koulu valtiollistettiin. Sisäänpääsy kouluun ei ollutkaan enää rehtorin takana, vaan sitä ohjaamaan tulivat koulukypsyyttä mittaavat psykologiset testit.
Niinpä syksyllä 1977 alkoi Kanervan koulupolku ja samalla sukellus ranskalaiseen kulttuuriin. Se olikin oikea täyskylpy! Alkuperäiset ranskalaiset opettajat varmistivat, että kieli ja kulttuuri tarttuivat meihin pieniin koululaisiin tukevasti, kuuluihan opintoihimme kaikkea mahdollista ranskaksi aina maantiedosta ja biologiasta matematiikkaan ja musiikkiin asti. Lukion jälkeen aika ja elämä kuljettivat välillä lähemmäs Ranskaa, opiskelijavaihdon merkeissä, välillä kauemmas. Rakkaus ranskalaiseen ruokaan ja kulttuuriin oli kuitenkin juurrutettu syvälle.
Vuonna 2014 otimme mieheni Petrin kanssa irtioton arjen aherruksesta. Pidimme välivuoden ammatillisen opettajan töistä ja opiskelimme kauan haaveissa olleen erä- ja luonto-oppaan ammattitutkinnon. Retkeily ja ulkona liikkuminen oli tullut meille molemmille elämäntavaksi jo kotoa. Petrin harrastama perhokalastus oli vienyt myös minun pikkusormeni, ja niinpä suunnitteilla olivat jälleen kerran eräreissut vapojen kera.
Vuosittaiset erä- ja ulkoilmamessut kuuluivat talviseen ohjelmaamme, joten suuntasimme Helsingin Messukeskuksen GoExpo-messuille haistelemaan luontoliikkumisen uusia tuulia. Kuten ennekin, kaikkea uutta ja ihmeellistä oli tarjolla.
Kulkiessamme ympäri laajaa messuhallia, huomasimme pienen messuosaston, jossa oli tarjolla lämpimiä ruokamaistiaisia. Sinne siis! Johan tässä alkoikin olla nälkä! Osaston päällä oli kyltti, Voyager – Matkustaja. Tiskin takana oli pari iloisesti hymyilevää messuedustajaa, jotka puhuivat englantia vahvalla ranskalaisaksentilla ja kutsuivat meidät maistiaisiin.
Voi miten suurenmoiset maistiaiset ne olivatkaan! Makoisa kinkkuperunapaistos suorastaan suli suussa. Ja mitä ihmettä? Tämähän oli retkimuonaa! Rohkaistuin vaihtamaan puheeni ranskaksi ja aloin vuolaasti kehua tarjottua herkkua.
Erilaiset retkiruokapussit olivat meille entuudestaan tuttuja, sillä kuivamuonaa oli hyvä olla reissuilla mukana siltä varalta, ettei Ahti aina niin auliisti suonutkaan antimiaan. Mutta näiden maistiaisten maut eivät muistuttaneet vähääkään niitä tylsiä epämääräisiä mössöjä, joita olimme tottuneet syömään pussista. Poistuimme messuilta hyvä maku huulilla ja kassissa valikoima ranskalaisia Voyager-retkiruokia.
Kesän reissut olivat jälleen täynnä elämyksiä. Kalaa tuli tunturissa hyvin, mutta jokainen messuilta ostettu retkimuonapussikin tuli syötyä, olivat ne niin erinomaisen maistuvia ateriavaihtoehtoja.
Mieli levänneenä oli hyvä palata sapattivuoden jälkeen töihin. Eräänä syysiltana selailimme reissukuvia, ja ihanat retkiruuat muistuivat taas mieleen. Talven pilkkireissu oli jo mielessä, ja retkiruokiin tarvittiin täydennystä. Olimme saaneet messuostosten mukana esitteen, jossa oli ranskalaisyrityksen yhteystiedot. Oli taas aika verestää uinuva ranskan kielen taito ja lähettää sähköpostia Falieres Nutritionille Etelä-Ranskaan.
Vuosien mittaan viestejä ja tilauksia lähti Ranskaan tiuhaan tahtiin. Maistelimme erilaisia, mutta aina yhtä herkullisia, Voyagerin retkiruokia. Ne alkoivat olla oleellinen osa reissujamme ja pääsivätpä perhokalastusopastusyrityksemme Palkesin asiakkaatkin maistamaan niitä usein.
Mietimme, että näiden oivallisten ranskalaismakujen pitäisi olla jokaisen suomalaisen ulkoilijan saatavilla. Ajatus Voyager-retkiruokien maahantuonnista oli alkanut kyteä. Vihdoin vuonna 2021 haave toteutui. Sen olivat mahdollistaneet suureksi osaksi kaksi suotuisaa yhteensattumaa: palava innostuksemme luontoon, retkeilyyn ja hyvään ruokaan sekä lappilaisen isän tyttären onnekas polku Ranskan kielen ja kulttuurin piiriin.
